KOIRAN ELEKIELI osa 1 – puhummeko koiran kanssa samaa kieltä?

helmikuu 19, 2018 admin No comments exist

KOIRAN ELEKIELI

koiran elekieli
Esimerkki koiran ele-kielestä kohdattaessa

Koiran elekieli on moninainen, mutta huomattavasti vähäeleisempi kuin suden elekieli. Koirien ja susien elekieli on kuitenkin hämmästyttävän samanlainen. Jos taas vertaamme ihmisen elekieltä koiran elekieleen, ne ovat monessakin suhteessa samoja, mutta tarkoittavat lähes tulkoon päin vastaista, toki yhteneväisyyksiäkin löytyy. Siksi meille ihmisille tulee monesti ongelmia ja konflikteja koiran kanssa eläessä tai kun kohtaamme vieraita koiria.

MISTÄ KOIRAN ELEKIELI KOOSTUU?

Kokonaiskuva koiran elekielestä koostuu koko kehosta; suusta, huulista, silmistä, korvista, pään asennosta, kehon olemuksesta, kehon liikkeistä ja hännästä.
Pelkästään kasvojen/pään näkeminen ei anna oikeaa kuvaa koiran elekielestä, aina kannattaa katsoa koko koiran olemus, ettei tule virhearviointeja. Kokonaiskuvasta muodostuu oikea sanoma.

Koirat oppivat elämänsä aikana ihmisten kieltä ja tapoja rajoitetusti, ja siksipä meidän ihmisten on helpompi opetella koiran kieltä ja näin vahvistamme suhdettamme ja yhteiseloa koiramme kanssa.
Ihmiset oppivat helpostikin koiran kieltä. Valitettavasti meistä ei koskaan tule täydellisiä koiran kielen osaajia, koska koiran käyttäytymiseen vaikuttavat myös haju-, maku- ja kuuloasti. Tästä syystä on mahdollista, että joku koiran ongelma voi jäädä ratkaisematta täysin, koska emme pysty tietämään, mitkä hajut ja äänet vaikuttavat käyttäytymiseen näön lisäksi. On hyvä muistaa myös asiayhteys, missä tilanteessa kaikki tapahtuu.

MITEN OPIT KOIRAN ELEKIELTÄ?

Koiran elekieltä oppii vain seuraamalla koirien elämää. Tämä on mahdollista esim. koirapuistoissa, koiran kasvattajien luona seuraamalla emän ja koiranpentujen elämän, koirien kohtaamisissa eri tilanteissa sekä tietysti katsomalla videoita, dokumentteja, kuvia sekä lukemalla koirien elekielikirjoja. Helpoin tapa oppia selkeimmät eleet, on seurata koiran ryhtiä, pään ja hännän asentoa. Kun nämä on hallinnassa, voit alkaa seurata pienempiä yksityiskohtia.

KOIRAN ELEKIELI, MITÄ KERTOO PÄÄ?

PÄÄ – mitä se kertoo ja miten sitä tulee tulkita?
KATSE/SILMÄT

Silmiin tuijotus tai silmiin katsominen
• koiralle: uhka, haaste mittelöön, vahvemman yksilön henkinen yliote/dominointi ns. kumoon tuijotus, itsevarmuutta
• paimenkoirat käyttävät tuijotusta kontrolloinnin ja hallinnan välineenä esim. lampaiden paimennuksessa, voi kohdistua myös ihmiseen. Kyseinen tuijotus on nimenomaan bordercollieilla ja sitä kutsutaan ”silmäksi” eli ”the eye”, mutta voi esiintyy myös muilla paimenrotuisilla koirilla.
• ihmiselle: luottamusta, rehellisyyttä, ystävyyttä, tarkkaavaisuutta, uteliaisuutta

Katsekontakti
• ei ole sama asia kuin tuijotus vaan opetettu asia, ja tarkoittaa luottamusta ja hallintaa ihmisen ja koiran välillä. Opetettava erikseen jokaiselle koiralle, eikä ole jalostuksen kautta tuleva ominaisuus.
• toki koira ottaa satunnaisesti katsellaan kontaktia omistajaan, ja silloin koira haluaa olla yhteistyössä kanssasi. Se voi kysyä neuvoa omistajaltaan tai haluaa hyväksyntää toiminnalleen (teenkö oikein), se mitä koiran kontaktin otto kulloisessakin tilanteessa merkitsee, riippuu täysin paikasta ja asiayhteydestä. Tällaisissa tilanteissa meillä omistajilla on ensi arvoisen tärkeä rooli, mikäli osamme lukea koiraamme oikein kulloisessakin tilanteessa, sen parempia me olemme koiran silmissä niin koiran kouluttajina kuin omistajina. Koiramme ”ajattelevat”, että kas kummaa sinä osaatkin lukea tilanteita ja osaat toimia oikein niissä. Koiramme kiittävät ja arvomme koiran silmissä nousee huimasti.

Välttelevä katse/poiskäännetty katse
• koiralle merkki ystävällisyydestä ja rauhantahdosta, kunnioituksesta (poiskäännetty)
• ihmiselle merkki epärehellisyydestä

Pitkä katse merkitsee molemmille epämiellyttävää tilannetta.

Huomioimattomuus merkitsee molemmille rauhoittelua ja näkymättömyyttä, en näe sinua.

Seuraavalla kerralla jatkan koko pään ilmaisukielestä ja pään eri asentojen merkityksestä.
Blogikirjoitukseni ei suinkaan ole tyhjentävä ja lisää tietoa löytyy alan kirjallisuudesta, tutkimuksista ym.
MUKAVAA TALVEN JATKOA! Terkuin Kikka Koirankujeesta

Elekieli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Fill the Captcha * Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.