Synnyin Helsingissä 60-luvulla ja kasvoin aikuiseksi Järvenpäässä. Kun en oikein tiennyt, mikä minusta tulee isona, niin opiskelin ensin merkonomiksi ja työskentelin yli 20 vuotta toimistotöissä. Koiraharrastuksen aloitin 80-luvulla ja sille tielle olen jäänyt.
Perheeseeni kuuluu mieheni ja kahden aikuisen tyttäremme lisäksi kaksi hovawarturosta Tazi ja Roxi, mittelspitznarttu Zira ja australianpaimenkoirauros Dusty Duudson. Joten vipinää ja vilskettä sekä vaarallisia tilanteita riittää Nöykkiössä.
Vuonna 2005 tuli tilanne, että pystyin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja siirtymään konttoritöistä koira-alalle, eli tein pitkäaikaisesta harrastuksestani itselleni ammatin.
Kesällä 2005 aloitin myös kasvatustyön mittelispitz nartullani Damirazin Ziirapilla, silloin ilman kennelnimeä, vuodesta 2007 KUJEEN kennel-nimellä.
Koiranomi-tutkinnon (1.12.2006) lisäksi kokemuksia, ymmärrystä ja oppia koira-asioihin olen ammentanut erittäin paljon myös omista koiristani niitä kouluttaessani ja niiden kanssa kilpaillessani. Toko- ja pelastuskoirakouluttajana toimiminen vuosien ajan on antanut hyvän koirasilmän, paljon vahvuuksia ja kokemuksia sekä sosiaalisia taitoja. Aikaisempi työni asiakkaiden parissa on opettanut ihmissuhdetaitoja, pitkää pinnaa ja positiivista asennetta elämään ja näitähän koiran koulutuksessa tarvitaan roppa kaupalla vai kuinka?
Kurssit ja seminaarit:
- 5.11.2010 eläinten käyttäytymisseminaari Helsinki, luennoitsijana Steve White, USA
- 12. - 13.6.2010 naksutinkoulutusseminaari Tampere, kouluttajana Caniksen perustaja Morten Egtvedt, Norja
- 15.5.2010 hyvinvointi ja luonneominaisuudet koiranjalostuksessa –seminaari Helsinki, luennoitsija James Serpell, USA
- 8. - 9.5.2010 toko:n valmennusviikonloppu Kerimäellä kouluttajina Pekka Korri ja Riitta Jantunen-Korri
- 22. – 23.6.2009 paimennusklinikka, Kausala kouluttajana Maarten Walter, USA
- 1.4.2009 luento koiran käyttäytyminen, evoluutiosta ja kognitiosta Helsinki luennoitsija Dr. Ádàm Miklósi, Unkari
- 18. – 19.10.2008 naksu- ja aggressiivisten ongelmakoirien käsittely seminaarit, Kauniainen, luennoitsijana Kathy Sdaon, USA
- 13. - 14.6.2008 koirien aggressioseminaari Espoo, luennoitsijat: käyttäytymistieteilijä Peter Neville & eläinlääkäri Robert Falconer-Taylor, Englanti
- 1. - 2.3.2008 kasvattajan jatkokurssi (lopputyö hyväksytty)
- 4. - 5.2.2006 kasvattajan peruskurssi (lopputentti hyväksytty)
- 25. - 26.3.2006 agilityohjaajakurssi hyväksytysti
- 26.3. – 31.5.2007 Markkinointi-instituuttin yrityksen perustajan jatkokurssi
- 8. - 25.1.2007 Markkinointi-instituutin avoin yrittäjäkurssi
- 19.11.2003 Helsingin avoimessa yliopistossa suoritettu koirakurssi (1,5 ov)
- pätevöity tottelevaisuuskoulutusohjaaja sekä tokossa että pk-puolella
Työharjoittelut koiranomitutkintoa varten:
- Eläinsairaala Aisti, Myyrmäki, Helsinki 2006
- Matts Holmström 2006 manuaalista nikamakäsittelyä ihmisille ja eläimille
Mitä muuta olen tehnyt?
Olen harrastanut omien koirieni kanssa kohta 30 vuotta tottelevaisuus- ja maastolajeja. Olen myös osallistunut lukemattomiin tottelevaisuus-, haku-, jälki-, yk-, etsintä- ja rauniokokeisiin/kilpailuihin.
Olen osallistunut moniin erilaisiin seminaareihin ja luentoihin, joita ovat pitäneet erilaiset koiraihmiset/-asiantuntijat, muutamia mainitakseni Tommy Wirén, Ismo Nortamo, Tuire Kaimio, Leena Rajala, Kai Pelkonen, Seppo Hursti, Olaf Wlatering, Leevi, Bengt Söderholm, Sari Kärnä, Kaj Mattson (Tampereen delfinarion kouluttaja), Janita Leinonen (agility) jne,
Noin 10 vuotta toimin aktiivisesti VAPEPE:ssa koirayhdistyksen kautta ja koirakkona hälytysryhmässä etsintätehtävissä viranomaisten apuna kahdella eri koiralla, Benitolla ja Rizillä.
Yhdistystoiminnassa mukana koirakerhoissa ja Espoon pelastuskoirissa toimin muutamia vuosia myös puheenjohtajana sekä useita vuosia pääkouluttajana (=koulutusvastaavana). Nykyään osallistun yhdistystoimintaan rivijäsenenä ja pelastuskoiratestaajana.
PK-tuomarioikeudet suoritin tottelevaisuus- ja pelastuskoirapuolelle, mutta toiminta pk-tuomarina on ajan puutteen vuoksi jäänyt ja siksi en ole tuomaripätevyyttäni enää uusinnut.
Olen ollut jälki-, esine- ja tottelevaisuuskouluttajana hovawart- ja pelastuskoiraleireillä.
Tokokouluttajana useammassa yhdistyksessä. Tottelevaisuusohjaajan jatkokurssi vuonna1993.
Paljon on kaikenlaista tullut tehtyä vuosien aikana, tietoa ja taitoa on karttunut. Monia rotuja on tullut käsiteltyä ja koulutettua, joka on mielestäni se suuri rikkaus tässä koirahommassa. Se, että on niin paljon erilaisia yksilöitä, avartavat maailmaa ja ratkaisut eivät koskaan ole yksinkertaisia ja samanlaisia kaikille. Aina tulee uusia haasteita ja uusia mahdollisuuksia. Hienoa! Uutena koulutusalueena mukaan on tullut paimennus.
Koiranomikoulutus
Antaa hyvän pohjan ammattimaiselle toiminnalle. Tämä on Suomen laajin ja monipuolisin yleiskoulutus aikuisille, jotka toimivat koirien kanssa työkseen.
Koiranomi on koira-alan monipuolinen ammattilainen, joka pystyy koirien peruskouluttamisen ja alkeiskurssien lisäksi myös hieromaan koiria, tekemään pentutestauksia ja pitämään ongelmakoiravastaanottoa. Lisätietoa aiheesta http://www.koiranomi.net.




